Jatkuvat veloitukset

Voit käyttää verkkomaksuissa jatkuvaa veloitusta.

Jatkuvassa veloituksessa on kyseessä internetistä tehty tilaus, joka uusitaan määräajoin. Palvelu voi olla esimerkiksi jatkuva pääsy jollekin sivustolle tai palveluun tai vaikkapa virustorjuntaohjelmiston automaattinen uudistaminen.

Lue tilausehdot huolella, myös pienellä kirjoitettu teksti! On mahdollista, että tilausta tehdessäsi saatat huomaamattasi sitoutua jatkuvasti tapahtuvaan veloitukseen. 

Jatkuva veloitus toimii niin, että liike veloittaa ilmoittamaltasi kortilta maksun vuosittain tai kuukausittain. Veloituksen aikataulu määräytyy tilatun palvelun mukaisesti. Joissakin tapauksissa esimerkiksi jonkin sivuston käytön kolme ensimmäistä päivää ovat maksuttomia. Jos tilausta ei tämän määräajan sisällä peruuta, tulee sivustolta kuukausittain veloitus.

Ota itsellesi kirjallinen todiste palvelun peruutuksesta. Voit tehdä sen esimerkiksi tulostamalla tai tallentamalla lähettämäsi peruutuksen ja/tai ilmoituksen hyväksytystä peruutuksesta.

Huomioi, että peruutus on tehtävä ennen veloituspäivää tai ennen kokeiluajan umpeutumista.

Internetissä voi törmätä toinen toistaan houkuttelevampiin mainoksiin. Niitä sataa päivittäin myös sähköposteihin. Toisinaan tarjolla ovat merkkikengät eurolla, toisinaan pääset testiryhmään kokeilemaan kallista tuotetta vain postimaksun hinnalla.  Vanha sanonta ilmaisista lounaista toimii vielä nykypäivänäkin.

Tilaamalla tarjotun tuotteen tai palvelun, sinulta pyydetään usein maksukorttisi tiedot postimaksua tai muuta kulua varten. Joissakin tapauksissa hyvinkin piilotetuissa tai vaikeaselkoisissa ehdoissa on kuitenkin kerrottu, että sitoudut jatkuvaan kuukausimaksuun. Luvattua tuotetta ei saavu, ennen kuin olet hyvinkin pitkän ajan maksanut näitä kuukausimaksuja, joiden summa nousee lähes aina korkeammaksi kuin tuotteen ovh kaupassa. Ehtoja hyväksymättä et voi tilauksessa edetä. Mikäli minkään tuotteen tilauksen yhteydessä ei ole luettavissa ehtoja, joissa selkeästi kerrotaan kuluista, maksuista, tilauksen peruuttamisesta ja siitä aiheutuvista kuluista, älä tilaa tuotetta. Ota myös selvää jo ennen tilausta minne voit olla yhteydessä, mikäli haluat reklamoida tuotteen tai irtisanoa jäsenyyden. Jokainen rehellinen kauppias ilmoittaa edellä mainitut asiat selkeästi. Mikäli et ymmärrä ehtoja, älä tilaa tuotetta.

Mikäli olet tehnyt tilauksen, josta veloitetaan jatkuva maksu ja haluat sen peruuttaa, ilmoita asiasta veloittajalle. Tuotteen tilauksesta yleensä lähetetään sähköpostiin vahvistus. Mikäli sinulla ei ole muita yhteystietoja, vastaa vahvistukseen ja ilmoita, että haluat peruuttaa jäsenyyden välittömästi. Säilytä kopio lähettämästäsi sähköpostista. Mikäli veloitukset jatkuvat irtisanomisen jälkeen, ole yhteydessä kortinmyöntäjään.

Tarkasta laskusi ja tiliotteesi huolellisesti joka kuukausi. Mikäli havaitset sillä epäselvyyksiä ota yhteyttä kortinmyöntäjään välittömästi, vaikka kyseessä olisi pienikin tapahtuma.