Varo!

Kortin käytössä tulee kiinnittää huomiota tarkkaavaisuuteen ja huolellisuuteen niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Paras turva tunnusluvun urkintaa vastaan on suojata kortin tunnusluku aina sitä syötettäessä. Tämän voi tehdä esimerkiksi peittämällä näppäimistö toisella kädellä.

Jos liikut paikassa, missä taskuvarkauden mahdollisuus on suuri, tarkista säännöllisesti että lompakkosi ja korttisi ovat tallella. Taskuvarkaiden suosimia paikkoja ovat mm. ruuhkaiset liikennevälineet sekä turistinähtävyydet. Näissä paikoissa käsittele lompakkoa ja korttejasi huolellisesti ja huomaamattomasti. Maksaessasi varmista ettei kukaan pääse liian lähelle urkkimaan tunnuslukuasi.

Muista suojata tunnuslukusi myös maksaessasi iltaisin ja öisin ravintolassa ja baaritiskillä sekä esimerkiksi kesän festarialueilla. Vältyt huolilta kun mahdollinen taskuvaras ei näe tunnuslukuasi, on oma etusi kun olet tarkkana. 

Erityistä varovaisuutta kannattaa noudattaa silloin, kun tuntematon henkilö tarjoaa pyytämättä apuaan esimerkiksi ulkomaisen automaatin käyttöön tai kantamuksien nostamisessa junaan, raitiovaunuun tai metroon. Vaikka apua on mukava saada, on sinun syytä olla valppaana ettei lompakkosi joudu vääriin käsiin.

Älä käytä ns. pimeitä takseja – riski kortin ja tunnusluvun joutumisesta vääriin käsiin on suuri.