Huijaus tehtiin juuri, kun yrityksessä oli meneillään muutoksia johtajanvaihdoksen vuoksi. Mattel oli irtisanonut toimitusjohtajansa ja palkannut uudeksi toimitusjohtajaksi Christopher Sinclairin.

Sähköpostiviesti näytti tulevan Sinclairilta. Siinä kerrottiin, että uudelle kiinalaiselle lelumyyjälle tulee maksaa 3 miljoonan lasku, jonka vastaanottaja eli joku yhtiön talousasioista vastaavista johtajista kuittasi maksettavaksi.

Mattelin toimintamallissa maksut pitää hyväksyttää korkeimmalla johdolla. Koska viesti näytti tulevan Sinclairilta, talousjohtaja hyväksyi maksun. Hän mainitsi asiasta tunteja myöhemmin keskustelussa Sinclairille, ja silloin asioiden todellinen tila alkoi paljastua.  Maksu yritettiin peruuttaa, mutta pankki ilmoitti siirtäneensä varat jo Kiinaan.

Onni onnettomuudessa: perjantai oli pankkipyhä. Mattel onnistui viikonlopun aikana järjestelemään asiat kiinalaisten viranomaisten kanssa ja rahat saatiin takaisin ennen kiinalaisen pankin avautumista maanantaina.

Lue uutinen: Tivi.