Yle: Käteismaksu ei kohta enää käy Kemi-Tornion lentoaseman parkkialueella

8.12.2015

Kemi-Tornion lentoasemalla voi tiistaista lähtien maksaa pysäköinnin myös kännykällä. Samalla automaatista loppuu käteisen vastaanotto. Käteisellä voi kuitenkin maksaa infotiskillä vuodenvaihteeseen saakka.

Kemi-Tornion lentoasemalla ollaan luopumassa pysäköinnin käteismaksusta. Parkkiautomaatissa käteisen käyttö loppuu jo tiistaina, mutta infotiskillä voi maksaa käteisellä vuodenvaihteeseen asti.

– Käteisen raha osuus on ollut häviävän pieni, kerrotaan Finaviasta.

Tiistaista lähtien lentoasemalla voi maksaa pysäköinnin myös kännykällä. EasyPark-pysäköintipalvelu käynnistetään joko älypuhelinsovelluksella tai soittamalla vastaajapalveluun. EasyParkilla voi myös jatkaa pysäköintiaikaa.

Maksuautomaattiin käyvät myös yleisimmät maksukortit. EasyParkilla voi maksaa myös ulkomailla.

Kittilän lentoasemalla EasyPark otetaan käyttöön keskiviikkona, Kuusamossa 11. ja Kajaanissa 16. joulukuuta.

Syrjäyttääkö puhelin pankkikortin?

EasyParkin teettämän selvityksen mukaan yli kolmannes suomalaisista uskoo, että puhelin syrjäyttää pankkikortin seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Joka kolmas kyselyyn vastanneesta oli käyttänyt puhelintaan maksamiseen. 

– Puhelin on entistä useammalle lompakko. Suomalaiset maksavat eri maiden vertailussa vähiten käteisellä. Virtuaalivaluutan käytössä ohitamme ruotsalaiset ja amerikkalaiset, kertoo EasyPark Suomen toimitusjohtaja Stefan Anderson.

– Mielenkiintoista on se, että puhelin näyttää tulevaisuudessa olevan tärkeämpi maksuväline kuin pankkikortti.

Lue uutinen: Yle