YLE: Kansainvälinen poliisioperaatio sulki "pahimman" hakkerifoorumin – yksi epäillyistä suomalainen

16.7.2015

Useiden maiden yhteinen poliisioperaatio on johtanut Darkode-nimisen keskustelupalstan sulkemiseen. Viranomaisten mukaan sivustolla kaupattiin muun muassa haittaohjelmia.

Yhdysvaltain oikeusministeriö sanoo, että useiden maiden yhteinen poliisioperaatio on johtanut suositun keskustelupalstan sulkemiseen. Viranomaisten mukaan suljettu Darkode-sivusto on yksi suurimmista englanninkielisistä verkkorikollisten keskustelupalstoista. Viranomaiset kuvailivat sitä yhdeksi pahimmista verkkorikollisten palstoista.

Darkode-keskustelupalstaa käytettiin oikeusministeriön mukaan haittaohjelmien, varastettujen tietokantojen ja muiden verkkorikollisuuteen käytettävien tuotteiden ostamiseen ja myymiseen.

Sivustolla oli 250-300 jäsentä. Tutkinnan kohteena on viranomaisten mukaan yli 70 henkilöä Yhdysvalloista ja 19 muusta maasta. Viranomaisten mukaan rikollisten uhreja on kaikissa kyseisissä maissa sekä näiden lisäksi muissakin maissa.

Uutistoimisto AP:n mukaan tutkinnan kohteena tai mahdollisesti myös pidätettynä olisi myös yksi tai useampi suomalainen henkilö.

KRP:n edustajaa ei yrityksistä huolimatta tavoitettu kommentoimaan uutista keskiviikon aikana.

Sivustolle saattoi liittyä vain vanhojen jäsenten kutsusta. Sivustolla sen jäsenet viranomaisten mukaan myivät ja ostivat haittaohjelmia sekä muun muassa varastettuja tietokantoja, jotka saattoivat sisältää jopa miljoonien ihmisten sähköpostiosoitteet tai heidän henkilökohtaisia tietojaan. Tietoja saatettiin käyttää esimerkiksi identiteettivarkauksiin tai erilaisiin verkkopetoksiin.

Viranomaisten mukaan kyse on suurimmasta rikollista verkkoyhteisöä vastaan tehdystä suunnitellusta kansainvälisestä poliisioperaatiosta. Operaatiossa oli mukana Yhdysvaltain viranomaisten lisäksi viranomaisia 20 Euroopan ja Latinalaisen Amerikan maasta sekä Israelista, Nigeriasta ja Australiasta. Myös Europol oli mukana operaatiossa.

Tutkinta jatkuu edelleen. Yhdysvaltain oikeusministeriön mukaan syytteet on tähän mennessä nostettu 12 henkilöä vastaan. Heitä syytetään muun muassa erilaisista petoksista ja salaliitoista verkkopetosten toteuttamiseksi sekä rahanpesusta.

Lue uutinen: YLE