HS: Tietosuojavaltuutettu löysi suuria epäkohtia Helsingin parkkimaksu-uudistuksesta

25.5.2015

Tietosuojavaltuutettu oudoksuu, miksi raha ei kelpaisi eikä voisi maksaa anonyymisti

Parkkirahasta luopuminen ei näytä sellaiselta läpihuutojutulta kuin Helsingin kaupunki kuvittelee. Helsinki on aikeissa uusia kaikki kaupungin kadunvarsilla olevat pysäköintimittarit niin, ettei rahalla maksaminen enää onnistuisi (HS 20. 5.).

Se on ensimmäinen asia, jolle ihmisten henkilötietojen käytön laillisuutta seuraava tietosuojavaltuutettu  Reijo Aarnio älähtää. Julkisen vallan, siis myös Helsingin kaupungin, tulee ottaa vastaan Suomen laillista valuuttaa.

"Voiko kaupunki määrätä yksipuolisesti, ettei Suomen valuutta kelpaa pysäköintimaksuiksi? Suhtaudun maksutapojen rajaamiseen erittäin epäilevästi", Aarnio sanoo.

Oikeus maksaa välttämättömiä palveluita käteisellä on Aarniosta ensimmäinen peruskysymys, joka uudistuksessa tulisi ratkaista. Sen jälkeen alkavat tietosuojaan liittyvät hankaluudet, jotka ovat varsinaisesti tietosuojavaltuutetun toimialaa.

Kadunvarsien 600 pysäköintiautomaatin uusimisesta päätti Helsingin yleisten töiden lautakunta tiistaina.

Kaupunki ei tietosuojavaltuutetun toimiston diaaritietojen mukaan ole pyytänyt arviota pysäköintiuudistuksensa laillisuudesta. Kyse voi siis olla henkilötietolain mukaan ongelmallisesta asiasta.

"Tässä on kyse niin suuren mittaluokan uudistuksesta, että kaupungin tulisi pyytää meiltä lausunto", Aarnio huomauttaa.

Maksutavat olisivat kaupungin mukaan maksukortti, tekstiviesti tai ennakkoon ostettu prepaid-kortti. Niiden ohella Aarniosta näyttää siltä, että myös täysin anonyymi maksutapa tulisi olla.

Uuteen parkkimittariin on määrä syöttää auton rekisteritunnus. Tässä tulee Aarnion epäilys numero kaksi.

"Pitäisi selvittää, voiko olla järjestelmä, jossa maksu ilman tunnistautumista ei ole mahdollista."

Yksityisessä pysäköintihallissa tai yksityisen liikenteenvalvonnan yhteydessä on henkilötietolain perusteella sallittua kerätä autojen rekisterinumeroita.

Kyse on silloin asiakassuhteesta, joka oikeuttaa pitämään asiakkaista rekisteriä. Kokonaisen kaupungin koko pysäköintimaksujärjestelmää ei Aarniosta voi täysin verrata asiakassuhteeseen.

Kaupunki on aikeissa kerätä uuden pysäköintijärjestelmän avulla myös tietoa pysäköinnistä. Pysäköintiuudistuksesta vastaava kaupungin virkamies ei perjantain aikana vastannut HS:n soittopyyntöön.

Siksi ei ole tiedossa, mihin kaupunki tallentaisi keräämänsä autojen rekisteritunnukset.

Tässä on kolmas ongelma, johon Aarnio puuttuu.

Taksien kameravalvonta käy vertailukohdaksi. Turvallisuuden takia asiakkaita saa kuvata taksimatkan aikana. Kun kyyti on ongelmitta ohi, valvontakameratietojen päälle on nauhoitettava uutta kuvaa, eikä kuvaustietoja saa säilyttää perusteetta.

"Kun pysäköinyt autoilija on lähtenyt paikalta sallitussa ajassa ja ongelmitta, tiedot on hävitettävä", Aarnio sanoo.

Kaikilla autoilijoilla ei ole maksukorttia tai puhelinta. Ne ovat myös voineet jäädä kotiin. Tämä on Aarnion neljäs epäilyksen aihe.

"Saako Helsingissä vastedes pysäköintivirhemaksun, ellei ole tiettyä välinettä mukana? Miksi kolikot taskunpohjalla eivät enää kävisi?"

Lue uutinen: Helsingin Sanomat 24.5.