HS: Poliisi varoittaa petollisen hyvistä nettitarjouksista – kymmenet kasvovoiteen tilaajat tehneet rikosilmoituksia

30.6.2015

Keskusrikospoliisi kehottaa suomalaisia olemaan tarkkana netistä tuotteita tilatessaan ja tutkimaan tarkasti, millaisiin tilausehtoihin hän tilatessaan sitoutuu. Poliisin mukaan parhaillaan markkinoidaan suomenkielisillä nettisivuilla esimerkiksi kasvovoidetta, jonka tilaajat ovat kokeneet joutuneensa huijauksen uhreiksi.

Asiakkaat ovat poliisin mukaan luulleet saavansa tilaamansa kasvovoiteen vain tilauksen lähetys- ja käsittelykulut maksamalla. Todellisuudessa tilauksen myötä on syntynyt noin 90 euroa kuukaudessa maksava kestotilaus, jota ainakaan osa tilaajista ei ole onnistunut peruuttamaan.

Tilauksen ehtojen mukaan kestotilauksen käynnistymisen voi estää soittamalla 14 päivän kuluessa nettisivuilla mainittuun puhelinnumeroon.

Tilaajat ovat poliisin mukaan yrittäneet soittaa numeroon, mutta puheluihin ei ole vastattu ainakaan kaikissa tapauksissa vastattu tai tilausta ei ole ollut mahdollista peruuttaa ainakaan suomen kielellä.

Poliisin mukaan sadat suomalaiset ovat tilanneet nettisivuilta kasvovoidetta toukokuun alun jälkeen. Rikosilmoitusten ja pankkeihin tehtyjen reklamaatioiden perusteella tilaajina on ollut enimmäkseen 40–60-vuotiaita naisia mutta jonkin verran myös miehiä.

"Poliisille on tehty kyseisestä nettisivusta kolmisenkymmentä rikosilmoitusta eri puolilla Suomea. Joistakin tapauksista on käynnistetty esitutkinta, joistakin ei. Jotkin tutkinnat on keskeytetty", kertoo keskusrikospoliisin rikosylikonstaapeli Tero Toivonen.

Hänen mukaansa on vaikea sanoa, onko kyseessä rikos.

"Siinä on ainakin huijauksen piirteitä, jos asiakkaat eivät tiedä, mihin he sitoutuvat", Toivonen sanoo.

Keskusrikospoliisin mukaan vuosien varrella on ollut useita muitakin vastaavanlaisia nettitilauskampanjoita. Myytävinä tuotteina on voinut olla esimerkiksi kosmetiikkaa, juoksukenkiä, aurinkolaseja tai shampoota.

"Toukokuun alusta lähtien on ollut käynnissä tällainen kasvovoidekampanja. Kun se onnistutaan torjumaan, alkaa sama jollakin muulla tuotteella. Kannattaa lukea tarkasti tilausehdot ja olla antamatta luottokorttinsa tietoja, jos mainos vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta", rikosylikonstaapeli Toivonen kertoo.

Hän kehottaa mahdollisia tilaajia myös etsimään tämäntyyppisissä tapauksissa netin hakukoneella muiden tilaajien kokemuksia kyseisestä yrityksestä. Usein itsensä huijatuiksi kokeneet ovat kertoneet kokemuksistaan keskustelupalstoilla.

Lue uutinen: Helsingin Sanomat

Lue ohjeita: Jatkuvat veloitukset