Ess: Ulkoneva korttiaukko ei ole skimmauslaite

8.12.2015

Uutinen Heinolan Savontiellä sijaitsevaan pankkiautomaattiin asennetusta skimmauslaitteesta on herättänyt pelkoa automaattien käyttöä kohtaan.

- Konttoriin kertyi perjantaina tavallista enemmän asiakkaita tämän vuoksi. Saimme muun muassa kyselyjä, miten rahaa voi nostaa turvallisesti, sanoo Nordean Heinolan konttorin johtaja Asko Reponen.

Sekaannuksen syynä oli muun muassa se, että skimmauksesta kertovan uutisen yhteydessä (IH 4.12.) julkaistiin kuva, jossa laiton skimmausaite erottui sinisenä ulkonemana automaatin korttiaukon suulla.

Vastaavasti vertailukuvassa esitetty automaatin "normaali" korttiaukko oli tasainen. Normaalissa aukossa kortti jäi puoliksi näkyviin automaatin ulkopuolelle.

- Automaatteja on monenlaisia. Esimerkiksi joissakin Heinolan vanhemmissa automaateissa on korttiaukon suulla luonnostaan sininen uloke, jolloin kortti ei jää puoliksi ulkopuolelle, vaan menee pidemmälle sisään.

Jos kortti taas menee liian syvälle, on syytä huolestua. Kortista pitää jäädä näkyviin vähän alle puolet. 

Reposen mukaan ei ole syytä pitää automaatteja satunnaisen rikoksen perusteella yleisesti turvattomina.

- Jos havaitsee korttiaukossa jotakin normaalista poikkeavaa, on tietenkin syytä ilmoittaa siitä pankkiin ja poliisille. Tärkeintä on kuitenkin suojata vapaalla kädellä näppäimistö, kun näppäilee tunnuslukua. Ilman tunnuslukua kopioituja korttitietietoja on hyvin vaikea hyödyntää rikollisiin tarkoituksiin, Reponen sanoo.

Skimmauslaite (pankkikortin magneettiraidan laiton kopiointiväline) paljastui Heinolan keskustan Otto-automaatilla Savontiellä keskiviikkona. Poliisit kävivät hakemassa laitteen pois kello 17:n jälkeen. Myöhemmin ilmeni, että laite oli havaittu automaatissa jo perjantaina.

Lue uutinen: Etelä-Suomen Sanomat 4.12.2015