Digitoday: Kurimus ei hellitä: Nämäkin hotellit murrettiin

24.11.2015

Yhdysvaltojen suuri maksukorttimurtojen sarja ei näytä vieläkään päättyvän. Merkittäviä hotelleja ilmoittautui jonon jatkoksi.

Hotelliketju Starwood Hotels and Resorts varoitti asiakkaitaan maksukorttimurrosta yli 50 hotellissaan Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Asiasta uutisoi muun muassa Cnet.

Esimerkiksi Sheraton-hotelleista vastaava yhtiö sai hiljattain tietää, että hotellien ravintoloiden, lahjatavarakauppojen ja muiden oheispalvelujen kassoja oli ansoitettu maksukorttien tietoja varastavalla haittaohjelmalla. Se vei kortinhaltijoiden nimet, maksukorttien numerot, turvakoodin ja voimassaoloajan.

Starwood ei arvioinut, kuinka montaa asiakasta vahinko koskee. Se listasi haittaohjelman vaivanneen hotelleja New Yorkista San Franciscoon ja Honolulusta Montrealiin. Varhaisin murto alkoi vuosi sitten marraskuussa ja viimeisin päättyi kesäkuun lopussa tänä vuonna.

Aikaisemmin vastaavan murron – tai vähintään epäillyn sellaisen – kohteeksi ovat joutuneet Trump- ja Hilton-hotellit. Lisäksi uhrina on ollut jopa kaksi kertaa majoitusyhtiö White Lodging Services.

Kaiken kaikkiaan kassakoneita on saastutettu lukuisissa yrityksissä ja ketjuissa halki Pohjois-Amerikan jo vuosien ajan. Epidemian ensimmäinen näkyvä uhri oli tavarataloketju Target, jonka kassamurto paljastui joulun alla 2013.

Lue uutinen:Digitoday